tiistai 19. elokuuta 2014

Weekendit


Weekendit!!! Viikonloput siis, ei Weekend-festarit, joissa olisin enemmän kuin mielelläni juhlinut. Itse asiassa viikonloppu hurahtikin muiden Instavideoita kuolaillen... Megabileet Helsingissä olisivat olleet tervetullut mielialan kohotuskeino.

Ei saa jäädä tuleen makaaman. Päätin siis pitää parhaani mukaan omat Viikonloput ja suuntasin perjantai-illasuussa Luvialle ystäväni Reetan sukulaiskesteihin mökkimaisemiin. Illanistujaistyyppistä meininkiä vesistömaisemissa. Ruoka oli hyvää ja seura kivaa! Hyvää musiikkia kuunneltiin ja ja ja... no mitäpä sitä jaarittelemaan kummempia - mökillä on mukavaa ja sitä rataa.



Lauantaiaamuna lähtö tapahtui äkisti ihanan aamupalan äärestä takaisin Poriin, kirpputorin kautta kotiin. Pienten päiväunten vahvistamana wannabe-festarimeiningit jatkuivat Rauman suunnalla, Salamakallion tanssilavalla! Lauantai-illan lavatansseissa esiintyi Janne Tulkki ja hyvinhän hän sen tekikin, jälleen. Lisäksi positiivista, pyysin Jannelta kaverilleni Annikalle nimmarin, johon laulaja sitten kirjoitti terveiset ja Annika ilahtui ikihyviksi, onhan hän Tulkin fani. Ihanaa ilahduttaa ihmisiä!

Historian intohimokseen nimeävälle neiti-ihmiselle tanssit olivat sievä avartava aikamatka... kunhan vain ensin kuvitteli tanssiväen viisikymmentä vuotta nuoremmaksi. Penkeille istumaan hakijapoikaa odottamaan. Mahtoikohan paikalla olla pareja, jotka ovat tansseissa nuorena tavanneet?


Itse valssasin Even kanssa kuin vanha tekijä, omasta mielestäni erittäinkin sujuvasti, mutta törmäiltiin kyllä uhkaavaan tahtiin muihin tanssipareihin... Juu, paritanssi ei ole mun juttu... Tunnelma tansseissa oli kokemisen arvoinen ja täytyypä tässä vielä käväistä toisillakin parketeilla. Ehkä silti meidän sukupolvemme on kasvanut ulos lavatanssikulttuurista. Niiden taru on loppumetreillä, ainakin täälläpäin. Sad story, mutta vanhojen hyvien? aikojen perään on hyödytöntä haikailla.

Maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana. Siksi tansseista ei tietenkään yhden aikaan kotiin lähdetty, vaan jatkoille "diskoon", haha, jossa esiintyi Scandinavian Hunks, joista näin yhteenlaskettuna puoli neliömetriä. Se ei harmittanut, koska ei kiinnostanut.

Sunnuntai valkeni yhtä ihanasti kuin jokainen arkea edeltävä sunnuntai. Suhteellisen hyvin toisaalta. Kahvia nassuun ja ajelemaan mestoille. Mainitsinkin tuosta mun historiainnostuksestani, luen siis lukion historiaa omatoimisesti, jotta pääsisin yliopistoon historiaa opiskelemaan ensi syksynä. Juuri hetki sitten keskiajasta lukeneena halusin nähdä Ulvilan keskiaikaisen kirkon. Käväistiin muun muassa siellä. Keskiajalla jälkeen Rooman valtakunnan, oli rikkonaisemman hallinnon Euroopassa yksi kokoava voima ja valta, jonka kaikki tunnustivat, ja se oli kirkko. Mielenkiintoista, mielenkiintoista... Historia on mulle kyllä palava intohimo, se on päivä päivältä selkeämpää.

Ulvilan keskiaikainen kirkko
Mä rakastan historian opiskelua. On paljon avarampaa elää maailmassa, kun ymmärtää miten tähän on tultu, miksi, milloin ja millä tavoin, mitä kautta. Mitä kaikkea on tapahtunut, ja koska historialla on tapana toistaa itseään, mitä tulee ehkä tapahtumaan uudestaan. Historia on mulle yksi tärkeistä matkamotiiveista... Auschwitz, Ateena ja Rooma, Itä-Afrikka, ihmisen alkukoti, esimerkiksi, must see. Bongailen jatkuvasti kirjoista uusia mielenkiintoista historiaa havisevia paikkoja, joihin tahdon mennä. Olen vielä lapsen kengissä tässä harrastuksessa, mutta suunta on eteenpäin.

Lisäksi keskusteltiin ajomatkalla henkeviä ja totesin olevani erittäin kiinnostunut buddhalaisuudesta.

Piti sellaistakin tässä tekstissä mainita, että käväisin tuossa viimeisellä lomaviikolla, eli pari viikkoa sitten Pieksämäellä (350 kilometriä itään) hieman mökkeilemässä serkkupojan kanssa. Se oli vain sellaista mökkeilyä, ei mitään erikoista mainittavaa. Hyvää teki rauhoittua siellä, reissu osui nimittäin juuri oikeaan aikaan mulle. Oli henkilökohtainen shokki ja kriisi silloin. Ja teki kutaa päästä pois maisemista rantaan kauniin järven toipumaan pahimmasta vaiheesta.

Hyviä uutisia, Lady Gagan Tukholman keikka siintää jo horisontissa, ja Intiasta kuuluu positiivista, ehkä päästään sinne kuukaudeksi marras-joulukuussa matkatoimiston leipiin, toivottavasti, koska pakko. Kuukausi 28 kilometrin päässä Pakistanin rajasta, ooh, bueno.

Että sellaset Weekendit meikäläisellä! Viikonlopun avainsanoiksi muodostui musiikki, tanssi, ystävät sekä perhe ja toisaalta historia, kärsimys ja henkinen herääminen. Ja identiteettikriisi.

Mutta oli millaista tahansa, ilolla uusiin myrskyihin. Kuulemiin. <3