torstai 27. helmikuuta 2014

Ruisleipää satakuntalaisille

Tämä mielipide julkaistiin Satakunnan Kansassa 12.2.2014!

Tekstin kappalejakoa oli järkeistetty ja jokusta kohtaa hieman käsitelty. Otsikko oli muutettu muotoon "Ruisleipää Thaimaassa". 

Ylpeänä esittelen journalistisen urani ensimmäisen paperisessa mediassa julkaistun tekstuaalisen tuotokseni. Kirjoitus on alkuperäinen versioni.

Matkailija, syö Thaimaassa ruisleipää!


Tiistaina 4.2 Satakunnan Kansan tekstiviestipalsta kuohutti matkailuopiskelijan tunteita. Eräs viestittelijä suri sitä, että ulkomaille matkustavat vievät rahaa pois Suomesta ja kertoi, että Suomessakin voi rentoutua.

Haluaisin oikaista tätä asiaa - suomalainen ulkomaille lähtijä ei suinkaan vain vie rahaa pois, vaan jättää sitä runsain määrin myös tänne. Matkanjärjestäjä, kuljetusyritykset, vakuutusyhtiö ja lukemattomat muut saavat hänestä suoraa tai epäsuoraa rahallista hyötyä. Miten - se riippuu tietenkin matkailijasta itsestä ja hänen tavastansa matkustaa. Matkailu on ala, jolla raha jakautuu monelle taholle, joten on hankala arvioida kenelle ja kuinka paljon matkailija on jättänyt eurojaan. Kotimaanmatka ei välttämättä jätä sen enempää rahaa Suomeen, kuin ulkomaan matka.

Jos me kaikki ajattelisimme yhtä kapeasti, kuin tämä tekstaripalstailija, olisi esimerkiksi Finnair jo konkursissa. Yritys on osittain valtion omistuksessa, joten lentomatka Finnairilla tarkoittaa rahaa Suomelle. Ulkomaille matkustava voi helposti tukea suomalaisia ostamalla matkansa suomalaiselta matkanjärjestäjältä. Näin uskoakseni valtaosa ainakin Thaimaan matkailijoista tekevät.

Ehkä tekstaripalstailija ajatteli, että kotimaassakin voi matkustaa, joten on turha mennä ulkomaille. Ehdottomasti voi ja kannattaakin, mutta Suomi on Suomi sekä Enontekiöllä että Helsingissä. Ulkomaille lähdetään monesta muustakin syystä, kuin "oman navan rusketuksen" tai rentoutumisen vuoksi. Esimerkiksi vieraan maan eksoottisuus, tavat ja kieli, eli yksinkertaistetusti vieraat kulttuurit vetävät monia pois täältä Pohjantähden alta.

Onko niin, että olisi parempi, jos venäläisetkin pysyisivät rahojensa kanssa Venäjällä? Ulkomaalaiset eivät matkustaisi Suomeen, eivätkä suomalaiset ulkomaille?

Vakaasti uskon, että painoarvo unohtumattomilla elämyksillä kuolinvuoteella on suurempi, kuin Suomeen jätetyllä rahalla. Lopulta kaikessa on kuitenkin kyse elämästä ja kuolemasta. Jos kukaan ei matkustaisi kotimaansa rajojen ulkopuolelle, olisi maailman innovaatioanti, tietous sekä ymmärrys vääjäämättömästi köyhää. Talouden sarallakin olisi köyhää.